Sukelluskoulutus
Sukelluskoulutus
Mitä on tekniikkasukellus?
Tekniikkasukellus määritellään usein sukelluksella, jonka aikana käytetään useampia hengitysseoksia. Seos voi sisältää happirikastettua ilmaa (nitrox) tai hapen, typen ja heliumin seosta (trimix). Nousua eli dekompressiota nopeutetaan usein joko nitroxilla ja/tai puhtaalla hapella. Sukellukset poikkeavat tavallisesta virkistyssukeltamisesta, sillä useimmat sukellukset ovat dekompressiosukelluksia. Hätätilanteen tullen ei tällöin voida suoraan nousta pintaan ilman kohonnutta sukeltajataudin riskiä.
Mitä hyötyä koulutuksesta on?
Tekniikkasukelluskurssilla opituista taidoista on luonnollisesti hyötyä tekniikkasukellusharrastuksen kehittyessä, mutta myös normaalissa virkistyssukeltamisessa. Tasapainotuksen hallinta, erilaiset uintipotkut, tiimikeskeisyys sekä sukellusten suunnittelu ovat keskeisessä asemassa kaikessa tekniikkakoulutuksessa, ja niistä hyödyt myös vaikka sukeltaisitkin virkistyssukelluksen puitteissa.
Miten kannattaa valmistautua tekniikkasukelluskurssille?
Ennen kurssia kannattaa harjoitella perusasioita, sillä tasapainotuksen olisi syytä onnistua niin, että pystyy leijumaan paikallaan puolen metrin päässä pohjasta pöllyttämättä sitä. Varusteidesi pitää olla rigattu niin, että pystyt ulottumaan venttiileihisi. Kannattaa myös varmistaa ennen kurssia että kuivapuku istuu hyvin eikä vuoda.
Varusteena kursseilla on tuplapullot kahdella alentajalla, joista toisessa on oltava väh 1,5 m (suositus 2,1 m) matalapaineletku. Tuplien kanssa käytetään Wings-mallista tasapainotusliiviä sekä selkälevyä hihnastoineen. Tarvittaessa kurssin harjoitussukelluksille voi vuokrata dekompressiosäiliön ja regulaattorin sekä nostosäkin ja kelan (spool).
Kurssien hintaan kuuluu opetus, kirja ja kortitus. Edellämainitun lisäksi lisäkuluja tulee mm. polttoaineesta, kaasuista, matkustustuksesta jne. Tarvittaessa voidaan kurssihinta räätälöidä sisältämään kaiken edellämainitun.
Kurssien läpäisemiseksi oppilaan on omaksuttava kurssin tieto- ja taitovaatimukset, joka todennetaan sukelluksilla sekä teoriakokeessa. Kursseilla korostetaan sukeltajan omia taitoja, toimimista parina sekä sukellustiimin jäsenenä. Hyvän tekniikkasukeltajan tärkein työkalu on oma pää.
Kurssi maksetaan mutta kortti ansaitaan!
* * * * *
Koulutan seuraavia IANTD-kursseja
Basic EANx Diver (1 päivä)
Kurssilla opetellaan happirikastetun ilman käyttöä suoranoususukelluksilla.
Advanced Nitrox Diver (2,5 päivää)
Kurssi sisältää yhden harjoitussukelluksen ja neljä avovesisukellusta, joista kaksi tehdään n. 30 m syvyyteen. Kurssilla harjoitellaan sukellusten suunnittelua, tasapainottamista, potkutekniikoita, dekompressiosäiliön käsittelyä, nostosäkin käyttöä ja sukellustiimissä toimimista. Kurssilla käytetään nitroxseoksia sekä pohjakaasuna (EAN21 – EAN36) että dekokaasuna (EAN50 – O2, max PPO2 1,5). Kurssin läpäistyäsi sinulla on valmiudet sukeltaa 40 metriin asti yhtä dekokaasua käyttäen.
Advanced Recreational Trimix Diver (2,5 päivää)
Kurssi seuraa muuten Advanced EANx-kurssin sisältöä lukuun ottamatta pohjakaasua, joka on vähintään kahdella avovesisukelluksella heliumpohjainen kaasuseos. Kurssin läpäistyäsi sinulla on valmiudet sukeltaa 45 metriin asti yhtä dekokaasua käyttäen.
Normoxic Trimix Diver (5 päivää)
Kurssi on ensimmäinen IANTD:n tekniikkasukelluskurssi. Kurssin teoriaosuus on yllämainittuja laajempi, ja kattaa kaikki sukeltamisessa käytettävät kaasut, kaasufysiologian, yleisimmät käytetyt dekomallit. Kurssin läpäistyäsi sinulla on valmiudet sukeltaa 60 metriin asti maksimissaan kahta dekokaasua käyttäen.
Cavern Diver (2,5 päivää)
Cavern- eli onkalokurssilla sukelletaan luolassa niin että päivänvalo on koko ajan näkyvillä. Kurssilla harjoitellaan sukellusten suunnittelua, tasapainottamista, potkutekniikoita, narukelan käsittelyä. Kurssi sisältää harjoitussukelluksen ja neljä onkalosukellusta. Suosittu kurssipaikka on Kaatialan louhos Kuortaneella.
Intro to Cave (2,5 päivää)
Tämä on ensimmäinen varsinainen luolakurssi, jolla myös harjoitellaan useampia luolasukellustekniikoita. Sukellukset ovat rajoitettu 1/6 kaasusääntöön, eikä kurssilla tehdä dekompressiosukelluksia. Kurssilla sukelletaan päänarulla, eli jumppeja ei tehdä eikä ahtaumien läpi sukelleta. Kurssiin kuuluu 4-6 sukellusta.
Mine Diver (2,5 päivää)
Tämä on kaivoksiin suunniteltu luolakurssi koulutetuille tekniikkasukeltajille, jotka hallitsevat tuplapulloilla sukeltamisen ja tasapainottamisen. Kurssilla harjoitellaan useampia luolasukellustekniikoita. Kurssilla sukelletaan päänarulla, mutta jumppeja voidaan tehdä rajoitetusti. Samoin lyhyiden ahtaumien/oviaukkojen läpi sukelletaan. Kurssiin kuuluu vähintään 4-6 sukellusta.
Technical Cave Diver (6 päivää)
Kurssi on kokeneille tekniikkasukeltajille tarkoitettu tiivis luolakoulutusohjelma, joka kattaa luolasukeltamisessa tarvittavat taidot ja tekniikat. Kurssiin kuuluu 12 sukellusta. Kurssin teoria ja avovesisukellus voidaan suorittaa Suomessa ja luolasukellukset Ranskassa Lotin maakunnassa.
Cave DPV (2 päivää)
Kurssi on tarkoitettu koulutetuille luolasukeltajille, jotka haluavat käyttää skootteria luolaolosuhteissa. Kurssiin kuuluu vähintään 4 sukellusta. Kurssilla harjoitellaan eri hinaustapoja ja kaasunjakotapoja hätätilanteissa sekä opetellaan oikea tapa ajaa skootterilla. Tämän lisäksi käydään läpi skoottereiden rakenne, huolto sekä käsittely.
Multistage (2 päivää)
Kurssi on tarkoitettu koulutetuille luolasukeltajille, jotka haluavat käyttää useampaa stagepulloa luolasukelluksella päästäkseen pidemmälle luolassa. Kurssiin kuuluu vähintään 4 sukellusta ja sen aikana opetellaan vähintään kahden stagen käyttö.
OW DPV (2 päivää)
Avovesiskootterikurssiin kuuluu vähintään 4 sukellusta. Kurssilla harjoitellaan eri hinaustapoja ja kaasunjakotapoja hätätilanteissa sekä opetellaan oikea tapa ajaa skootterilla. Tämän lisäksi käydään läpi skoottereiden rakenne, huolto sekä käsittely
OW Sidemount (2 päivää)
Sidemount-kurssi avovedessä sopii sukeltajille, jotka haluavat kokeilla sidemount-varustusta tai haluavat käyttää sidemount-varustusta rebreathersukeltamisessa bailout-vaihtoehtona. Kyseistä sukellustapaa voi myös käyttää kohteissa joissa ei ole saatavilla tuplapulloja. Tuplien sijaan voi silloin käyttää kahta erillistä kaasusäiliötä kyljillä.